Kolmas tehtävä (viikko 6)

Kahvia ja Pullaa

Tuijotin punaisen mukin sysimustaa sisältöä ja naputin lusikkaa rytmikkäästi pöytää vasten. Jalkani rummutti lattiaa samaan tahtiin. Vapaana kyyhöttävä käteni kiersi sormensa viileän maitopurkin ympärille. Ilmeeni kirkastui hetkeksi, kun musta neste mukissa vaihtoi yhtäkkiä väriään: kaikkien luiden paras ystävä maito sukelsi kahvin joukkoon ja värjäsi reittiään vaaleanruskeaksi. Vain hetkeä myöhemmin kasvoveden raikastamille kasvoilleni lennähti pari pientä herkulliselta tuoksuvaa pisaraa, kun sokeripala lumpsahti mukiin. Pinta aaltoili vähän aikaan, ja odotin tyyntä hetkeä ennen kuin aloin tunnustella lusikalla sulaksi mössöksi muuttunutta sokeripalaa. 

Kohotin energianlähteen rasvattujen huulieni väliin ja juuri kun olin aikeissa tukahduttaa orastavan päänsäryn, joka vaani vasemmanpuoleisen ohimoni tienoilla, aloin kuulla kehräystä korvani juurelta, myös muutama viiksikarva sohi alennuksesta ostettuja nappikorvakorujani. Tonnikalalta tuoksuva kissani, jonka olin ristinyt vajaa vuosi sitten Pullaksi, oli kernaasti päättänyt keskeyttää seesteisen kahvitteluhetkeni ahtaassa keittokomerossa, jonka jääkaappi piti jälleen kaameaa hurinaa. Laskin mukin tasolle, joka erotti keittiön muusta tilasta ja nostin pyylevän kissapedon syliini. Se retkotti sylissäni kuin mikäkin jauhosäkki. Aloin hymyillä ja keskitin sitten huomioni kahvimukiin. Jospa nyt, ajattelin huuliani nuolaisten ja nappasin tupaantuliaislahjastani kiinni. Siirsin punaisia, pätkittyjä hiuksiani syrjään ja annoin mieleni ja kehoni piristyä keinotekoisesti.

Kofeiinin imeytyessä hitaasti vereeni rapsuttelin Pullaa sen mustien korvien takaa ja pälyilin seinäkelloa, joka ei kuitenkaan ollut kiinni seinässä vaan avaamattomien pahvilaatikoiden päällä: tunti vielä ja istuisin jälleen kolkossa luentosalissa, jonka kurjuutta korosti monotoninen ääni, joka pohdiskeli, oliko elämämme sittenkin yhtä suurta Sims-peliä. Mitä ilmeisimmin olin kärsinyt hetkellisestä mielenterveyshäiriöstä, kun olin valinnut filosofian alkeita käsittelevän kurssin. Toisaalta, ketä nyt ei kiinnostaisi kyseenalaistaa omaa olemassaoloaan.

Lopulta, kun muki kaikui tyhjyyttään, otin Pullasta tukevan otteen ja nousin ylös. Pulska kissa upotti kyntensä oliivinvihreään mekkooni ja alkoi nakertaa hiuksiani. Hymähdin huvittuneesti ja laahustin sänkyni luokse, jonka olin peittänyt päiväpeitteen sijaan monisteilla, kirjoilla ja omenanraadolla – hmm? Nappasin kiinni kellertäväksi muuttuneesta kummajaisesta ja irvistin. Vietyäni pikkuyllätyksen roskiin aloin keräillä papereita. Pulla tallusteli niiden päällä ja puski kättäni. Tungin paperikasan mustaan olkalaukkuuni ja aloin kiskoa jalkaani paksuja sukkahousuja, joiden kunnosta saattoi päätellä, että jonkun terävät kynnet olivat olleet asialla. 

Reikäiset sukkahousut jalassa tallustin peilin eteen ja loin erittäin kyynisen katseen Pullaan, joka esitti täysin tietämätöntä. Mokomakin pläskiposki, tuhahdin mielessäni ja hukutin ajatukseni hiuslakkapilvellä, joka laskeutui hiuksieni päälle. Seisoskelin tovin vadelmalta tuoksuvan myrkkypilven keskellä, kunnes kiedoin kirpputorilta ostetun huivin kaulani ympärille. Pukeuduin nopeasti ulkovaatteisiin ja heilautin laukun olalleni. Katseeni osui oven edessä olevaan esteeseen, joka aiheutti vilunväristyksiä: loikkasin yli hyisen laskuvuoren ja avasin oven – rappukäytävä oli tyhjä. 

Ennen kuin päätin liittyä sivistyksen pariin, käännyin vielä Pullan puoleen ja virnistin sille merkiksi siitä, etten ollut enää vihainen sille. Lupasin hiljaa mielessäni, että tänä iltana emme söisi nuudeleita ja tonnikalaa, vaan jotain spesiaalia – olihan sentään tilipäivä.