Tuuli ujeltaa
lautojen raoista.
Pieni pörröturkki
alla penkin värjöttää
Penkki vanha, ruosteinen
mutta vankka ja lahoamaton
onnessaan
suojaa tarjoaa
Iskee sade hyisevä
kipittää orava pelokkaana
tiehensä.
Ei edes hyvästele
Penkki yksin taas,
keskellä hiljenevää
puistorauniota.
Sade verhoaa suruhuntuun
Ei enää ääniä,
lapsien, aikuisten
penkki ei enää muista,
miltä kosketus tuntuu
Vesi valuu
lautojen välistä
pisarat tippuvat
soraan sakeaan
Penkki odottaa,
jos joku huomionsa
vielä sille soisi.
Mutta hiljaisuus jatkuu
Pisarat ovat
penkin kyyneleitä,
eikä kukaan tule
lohduttamaan.
Tunnelmallinen runo hylätystä penkistä.
VastaaPoistaRunossa on toimiva rytmi.
Hyvä kohta: "penkki ei enää muista,
miltä kosketus tuntuu"
Lähetä tämä penkki-kilpailuun!
Penkki-parka...
VastaaPoistaToisaalta rupesin säälimään oravaakin.
Onkohan penkki sijoitettu vain väärään/huonoon paikkaan, vai miksi se on hylätty?
On mielenkiintosta miettiä jollekin elottomalle esineelle tunteet, elämä.
Tosi koskettava tarina. Tuli mieleen kun lapsena näin sellasen animaation, missä oli pieni omakotitalo, mikä hylättiin. Jos löydetään tää penkki jostain nyyhkimästä nii mennään pelastamaan se!
VastaaPoista"eikä kukaan tule lohduttamaan" oli mun mielestä paras kohta, tosi ihana, angstinen penkki. >v< <3333
VastaaPoistaKaunis runo, en osaa oikein muuta kommentoida. Kirjoitit taas niin hyvin, että runoon pystyy ikään kuin sukeltamaan. Vautsi!
VastaaPoistaPenkki on kuin ihminen. Sillä on tunteet! Surumielisen kaunista kuvailua, täydellinen yksinäisyyttä kuvaava runo. Ja sinä runoilijana Arto Mellerin kaltainen, vau!
VastaaPoista